Vanhemmuuden kustannukset

Vanhemmuuden kustannusten nykykäytäntö on valtava rasiten naisten työnantajille, mutta se haittaa olennaisella tavalla myös naisten työllistymistä. 


Vanhemmuuden kustannukset rasittavat työnantajia etenkin naisvaltaisilla aloilla. Lisäksi nykykäytäntö asettaa nuoret naiset eriarvoiseen asemaan työmarkkinoilla, sillä nuoren perheenperustamisiässä oleva nainen on talooudellinen riski naisen työnantajalle. Tämä on nähtävissä muun muassa siinä, että naiset tekevät miehiä enemmän pätkätöitä. Vaikutuksia on nähtävissä myös siinä, että naiset jäävät jälkeen palkkakehityksessä eivätkä etene miesten tavoin johtotehtäviin.


Ruotsissa asia on ratkaistu jo kauan aikaa sitte, ja järjestelmään ovat tyytyväisiä sekä palkansaajat että työnantajat. Ruotsissa vanhemmuuden kustannukset jaetaan osana sairasvakuutusmaksua siten, että kaikki tuloveroa maksavat kuittaavat vanhempainkuluja noin 2 prosenttiyksikköä muiden sosiaalimaksujen mukana.